Novitalla oli keväällä riemukas kampanjalanka Riemu. Sataprosenttista akryylia, eli pehmeää ja kiiltävää. Ihmeen painavaa lanka on, yhteen sukkaan meni ainakin kaksi kolmannesta sadan gramman kerästä. Värit ovat todella iloiset ja pirteät. Tästä tuli kivat kesäsukat.
Lanka: Novita Riemu
Puikot 4½
Silmukoita 44.
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017
#36 Toiset Nalle-sukat
Tein itselleni toisekin kesäsukat Nalle-langasta. Ihanan raikkaita, kesäisiä värejä!
Lanka: Novita Nalle Garden
Puikot 4
Silmukoita 48.
Lanka: Novita Nalle Garden
Puikot 4
Silmukoita 48.
keskiviikko 21. kesäkuuta 2017
#35 Yöttömän yön Nalle-kesäsukat
Kilkuttelin itselleni lyhytvartiset kesäsukat Nalle-langasta. Tykkään kesälläkin pitää villasukkia, jos ulkona on viileää ja lattia kylmä. Tänä kesänä viileitä päiviä on ollut riittämiin. Kesäsukissa ei tarvitse olla juurikaan vartta. Riittää, että varpaat pysyvät lämpiminä.
Nalle Gardenissa on ihana liila väri, tykkään! Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu yöttömän yön valossa puoli kahdeltatoista, ennen auringonlaskua. Kaksi jälkimmäistä taas kirkkaassa aamuauringossa.
Lanka: Novita Nalle Garden
Puikot: 4
Silmukoita 48

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017
#34 Pitkät nyppysukat
Pidän Polariksen voimakkaista väreistä. Pitkät sukat kudon kahdesta kerästä, oli lanka mikä tahansa, jotta lankaa ei tarvitse jatkaa kesken kaiken. Nyt toinen Polaris-kerä oli pettymys: kokonaista neljä solmua sadan gramman kerässä. Kaiken kukkuraksi kaksi solmuista oli lähes peräkkäin, alle parin metrin päässä toisistaan. Yhden solmun per kerä ymmärrän, mutta nyt oli jo silpusta koottu kerä. Kun en halua tehdassolmuja jättää jalan alle, piti lanka katkaista, jotta tulisi siistimpi jatkos. Solmukohtia on muutenkin vaikea saada asettumaan kauniisti, useimmiten mieluummin katkaisen langan ja teen itse jatkoskohdan.
Näissäkin sukissa valepalmikkoa, eli viidellä jaollinen silmukkaluku.
Lanka: Novita 7 veljestä Polaris
Puikot: 4½
Silmukoita 50.
Näissäkin sukissa valepalmikkoa, eli viidellä jaollinen silmukkaluku.
Lanka: Novita 7 veljestä Polaris
Puikot: 4½
Silmukoita 50.
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
#33 Rupikonnasukat
Ihanan vihreää Aurora-lankaa! Niin alkukesän väristä: vihreän sävyjä auringonpaisteessa.
Vihjaistiin, että sukissa voisi olla palmikkoa ja sitäsuntätä. No palmikkoa en jaksanut, mutta kai valepalmikkokin käy. Se tulee nopsaan ja helposti viidellä silmukalla.
Lisäksi pusersin muutaman nypyn matkan varrelle. Ajattelin, että sukat on kuin herneenversot tai pavunvarret. Saaja sanoi, että ihan selvät rupikonnat. Olkoot siis sellaiset :D. Viimeiset nypyt menivät eri kohtiin. Siinä sukassa, missä ne ovat väärässä kohdassa, ne näyttävät paremmilta. Puran ehkä toisen sukan nyppyihin asti ja petraan loppua kohden vielä.
Lanka: Novita 7 veljestä Aurora
Puikot: 4½
Silmukoita viidellä jaollinen luku eli 50. Ei yhtään liikaa silti.

perjantai 9. kesäkuuta 2017
#32 Makkarasukat
Sukkatalossa ei saa pitää kenkiä jalassa sisällä. Talvella on joskus kiva olla villasukissa sisäkenkien sijaan. Tarvitaan siis paksut sukat, joissa vähän pidemmät varret, joihin farkunlahjekin mahtuu.
Huomasin myös seonneeni numeroinnissa jo parin #13 kohdalla, joten jouduin muokkaamaan kaikkien sen jälkeen tulleiden sukkaparien järjestysluvun. Huoh.
Lanka: Novita 7 veljestä Polaris
Puikot: 4½
Silmukoita varressa 48.
Kerät on ostettu eri aikaan eri paikasta, ja ne ovat eri värjäyserää. Kerällä eron huomasi selvästi: toisessa kerässä värit ovat paljon kirkkaammat ja toisessa sumeammat. Valmiissa sukissa ero ei onneksi ole niin selvä.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
#31 Maamme-sukat
Langan nimi on ärsyttävästi Maamme Raita, ei Maamme-raita. No, menköön nyt. Tylsän tasaraitaista sinivalkoista raitaa. Tästä veljelle sukat ensi talveksi isänmaallisella värityksellä.
Lanka: Novita 7 veljestä Maamme Raita
Puikot: 4½
Silmukoita: 48.
Lanka: Novita 7 veljestä Maamme Raita
Puikot: 4½
Silmukoita: 48.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
3/25 Svengi-lanka ja polvisukat
Tein tyttärellekin pitkät sukat. Lankana Novitan Svengi. Näitä paksuja lankoja on niin luistavaa kutoa. Kattovalo antaa kivan kellastuneen s...

-
Sain tuliaisiksi tällaista lankaa, jota minulla ei aiemmin olekaan ollut. Langan nimi Kuvio lupailee kuvioita, ja tulihan niitä. Hauskanväri...
-
Minulta tilattiin lyhytvartiset kesäsukat. Saamansa pitää. Pitää tehdä itsellekin muutama pari. Näissä ei kauan nokka tuhise. Lanka: Nalle...
-
Taas on jokavuotisten polvenlämmittimien aika. Näihin saa aina hyvin uppoamaan pari jämälankakerää. Tällä kertaa näistä tuli aika ihanan vär...