sunnuntai 30. joulukuuta 2018

#57/18 Napapiiri-sukat

Sain joululahjaksi heijastinlangan lisäksi kerän 7 veljestä Napapiiri -lankaa. Väri on juuri se ihanin. Tämä onkin ensimmäinen tutustumiseni Napapiiri-lankaan. Hyvältä vaikuttaa. Pehmeää, miellyttävää kudottavaa.

Tein nämä sukat ihan itselleni. Hiukan jänskätti, riittääkö lanka. Riitti se. 100 gramman kerät ovat onnettoman kokoisia.

Lanka: Novita 7 veljestä Napapiiri
Puikot: 4½
Silmukoita: 44






lauantai 29. joulukuuta 2018

#56/18 Hohde – heijastavat lapaset

Hohde on kauhean karkeaa ja ikäväntuntuista kudottavaa. Se johtuu tietysti mukana kulkevasta heijastinlangasta, joka mutkittelee välillä omille teilleen. Etenkin langanpäitä päätellessä lankaa on mahdoton saada neulansilmään niin, että efektilankakin olisi mukana.

Hohde heijastaa erinomaisesti, ja toivonkin lapasten tuovan turvallisuutta tyttären työmatkalle pimeinä aamuina.

Lanka: Novita Hohde
Puikot: 4½
Silmukoita: 44
















perjantai 28. joulukuuta 2018

#55/18 Hohde – heijastavat säärystimet

Juoksija pyysi tekemään säärystimet, jotta nilkat pysyvät juostessa lämpiminä. Hän keksi myös, että ne voisi tehdä heijastavasta langasta, jolloin niistä olisi tuplahyöty. Tuumasta toimeen. Juoksija oli huomaavaisesti varustanut joulupukin muutamalla kerällä Hohde-lankaa. Hohde on siitäkin kiva lanka, vaikka karkeaa heijastinlangan takia onkin, että sitä voi neuloa samoilla silmukkamäärillä kuin Seitsemää veljestä.

Lanka: Novita Hohde
Puikot: 4½
Silmukoita: 44












keskiviikko 26. joulukuuta 2018

#54/18 Aurora-polvisukat

Taas polvisukat. Ne ovat monelle mieleen talvipakkasella.

Lanka: Novita 7 veljestä Aurora
Puikot: 4½
Silmukoita: Varrensuussa 52, terässä 44.






maanantai 24. joulukuuta 2018

#53/18 Suklaanruskeat sukat

Vielä yhdet sukat pukinkonttiin: suklaanruskeat villasukat.

Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 4½
Silmukoita: 45








sunnuntai 23. joulukuuta 2018

#52/18 Jenkka-sukat pojalle

Vielä pukinkonttiin valmistuivat nämä lapsen sukat. Toivottavasti tuli oikeankokoiset.

Lanka: Novita 7 veljestä Jenkka
Puikot: 4½
Silmukoita: 40





#51/18 Vahvat värit

Tontulla on pitänyt kiirettä sukkapuuhissa. Vahvan väriset sukat menevätkin pukinkonttiin.

Lanka: varsi Novita 7 veljestä, terä Novita 7 veljestä Juhani
Puikot: 4½
Silmukoita: 48






tiistai 18. joulukuuta 2018

#50/18 Miesten Raita-sukat

Vuosi lähenee loppuaan. Vielä on pukinkonttiin menossa muutama sukkapari.
Tämä Raita-lanka oli epämiellyttävän karheaa kudottavaa, tavallista karheampaa.

Lanka: Novita 7 veljestä Raita
Puikot: 4½
Silmukoita: 44



8/23 Lilat Fortissima Color -sukat

Ihanan värinen lanka, ja myös erittäin luistavaa kudottavaa. Tein itselleni villasukat, jotka mahtuvat talvikenkiin.   Lanka: Schoeller Stah...