maanantai 30. tammikuuta 2017

#7 Villasukat Ruotsin lipun väreissä


Kivanvärinen raitalanka, sinistä ja keltaista. Tosin aika surkea värivalinta näin Suomen satavuotisjuhlavuonna. Yhtään en muista, minä vuonna tämä raitaväritys tuli markkinoille. Novitalla voisi olla pelisilmää sen verran, että panostaisi tänä vuonna sinivalkoisiin kuvio- ja raitalankoihin. No, on nämä Ruotsin väritkin ihan kivat. Tosin joudun varmaan maksamaan jollekulle, että huolii nämä sukat.

Lanka: 7 veljestä Raita.
Puikot 4½.
Silmukoita 48.





keskiviikko 25. tammikuuta 2017

#6 Revontulten väriset Polaris-polvisukat

Näiden tekemiseen jää koukkuun. Kun aina ottaa uuden värin, on sukan kutominen jännittävää ja tulos yllättävä.
Lankaa meni taas likimain kerä per sukka.
Lanka: 7 veljestä Polaris.
Puikot 4½.
Silmukoita aloituksessa 52.
Sukkapari kuvattu päivänvalon aikaan, jolloin toinen sukka ei ollut ihan vielä valmis. Nyt on.





torstai 19. tammikuuta 2017

#5 Punaruskeat Polaris-polvisukat

Riehakkaan värinen Polaris-lanka sopii erinomaisesti pitkiin polvisukkiin. Sukista tulee paksut ja lämpimät, ja väritkin tasoittuvat isommassa kappaleessa.

Tällä kertaa värinä keltaisen, oranssin, ruskean ja liilahtavan sekoitus. Värit jakautuvat hauskasti, niin että tummaa on joka toisella kerroksella. Näyttää aika kauniilta, suorastaan.

Lanka: 7 veljestä Polaris.
Aloituksessa silmukoita 52.
Puikot 4½.




sunnuntai 15. tammikuuta 2017

#4 Riemunkirjavat Polaris-polvisukat

Iloisenvärinen Polaris houkuttelee kutomaan. Tein pitkät polvisukat, kumpaankin sukkaan meni liki koko 100 gramman kerä lankaa. Hädin tuskin riitti. Kyllä olisi harmittanut, jos olisi kesken loppunut.

Ensin valmistui yksi sukka. Lankaa jäi vähäsen. Toisesta sukasta sitä jäi vielä vähemmän.

Lanka: 7 veljestä Polaris.
Puikot 4½.
Aloittaessa silmukoita 60, terässä 44. Varsissa vuoroin 15 krs 2o2n, 15 krs o. Sileä neule välissä siksi, että kaventaminen ei näkyisi. Toki sukanvarressa kavennuskohdat erottuvat kuvion muuttumisena, ja tarkkasilmäinen voikin yrittää niitä kuvasta bongailla.






Sukanvarsista tuli hämmentävän samanlaiset, vaikken mitenkään sovitellut aloituskohtaa. Näin kirjavassa langassa se ei maksa vaivaa. Näköjään lanka juoksee silti eri kerissä samaan malliin. Toisessa kerässä oli nilkan kohdalla solmu, joka teki teristä erilaiset. Yleensä katkaisen langan solmukohdasta ja sovittelen kuvion, mutta tässä sekamelskalangassa en viitsinyt sitäkään tehdä. Erilaisuus ei tässä haittaa.

tiistai 10. tammikuuta 2017

#3 Liilankirjava Polkka-pipo

Tällä kertaa villasukkaverstaasta valmistui pipo. Tytär tilasi itselleen uuden pipon ja valitsi langaksi liilakirjavan Polkan.
Lanka olikin kerrassaan ihananväristä kudottavaa.
Muutenkin pipo luisti pukoilla sukkelasti.


Pipoon piti tietysti tehdä myös tupsu. Teen tupsun kahden pahvikiekon puolikkaan avulla. Helppoa ja nopeaa.

Lanka: 7 veljestä Polkka.
Puikot 4½
Silmukoita 96

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

#2 Kellervänkukervat sukat

Samanpaksuista lankaa kuin Novitan 7 veljestä, mutta tuntumaltaan aivan toista maata. Kahdeksansäikeinen Regia Fresh Uni & Color (tässä tapauksessa Color) on pehmeää ja puikoilla luistavaa, aivan erilaista kuin karkea 7 veljestä. Lanka ei ole ihan eilen ostettua, vaan pyörinyt korissa jo jonkun aikaa.

Sukat tästä langasta valmistuivat ajatuksen nopeudella. Luonnossa sukat eivät ole aivan näin rumanväriset.

Lanka: Regia Fresh Uni & Color 8-fach.
Puikot 4½.
Silmukoita tavanomaiset 44.




lauantai 7. tammikuuta 2017

#1 Nalle kukkaketo -polvisukat

Vuoden ensimmäisinä sukkina valmistui tyttärelle pitkät polvisukat kauan hilloamastani langasta. Nalle kukkaketo syreeninvärisenä on vaan niin kaunista.

Varsiin tein vähän makkaroita, jotta pysyvät paremmin ylhäällä. Tein kummankin sukan omasta kerästään, jotta lanka varmasti riittäisi. Lankaa sitten jäikin kaksi kohtalaisen kokoista pallosta. Pientä haastetta oli toisen sukan aloituksen kanssa, kun ei samanlaista kohtaa meinannut löytyä millään. Eipä ihme, sillä kerät oli keritty eripäin.

Puikot 4.
Silmukoita aloittaessa 56, nilkassa 48.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uudenvuodenlupaus tai pikemminkin -päätös

Tänä vuonna en osta yhtään lankakerää. Kudon vanhoja varastoja pois.

Päätökseni ei kuitenkaan estä minua ottamasta vastaan lankalahjoja tai -tuliaisia :D

(Toki keksin tämän lupauksen vasta, kun olin tehnyt pienen tilauksen Novitalta. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan, vai mitä?)

1/22 Vaaleanpunaiset sukat

Nämäkin sukat tein tilauksesta. Ne valmistuivat nopeasti, mutta vähemmän toivottuna palkkana on nyt hartiajumi. Täytyy pitää taukoa taas kut...